Itsenäisyyspäivän kunniaksi piti jotain herkkua tehdä ja samalla omia synttäreitäni tällä juhlistettiin.

Kaapissa on pitkään jo ollut käyttöä odottamassa purkillinen kondensoitua maitoa, jota löysin Citymarketista. Tänään päätin sitten tehdä tätä banoffee-torttua joka löytyy useimmista blogeista.

Ohjeen otin Ullalta Elämä makeaksi-blogista.

Pohja:

300 g suklaa Digestive-keksejä

100 g voita

Täyte:

397 g kondensoitua maitoa

2 banaania

2 dl vispikermaa

2 tl vaniljasokeria

kaakaojauhetta

  1. Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.
  2. Pingota 18 cm:n irtopohjavuoan pohjlle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille, nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta.
  3. Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi.
  4. Kolmen tunnin päästä aukaise säilykepurkki ja kaada se pohjan päälle, levitä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin tai pakkaseen että seos jäähtyy.
  5. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla.
  6. Pilko yksi banaani toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja pilko toinen banaani kermavaahdon päälle.
  7. Sihtaa lopuksi kaakaojauhetta tortun päälle ja herkuttele!

Nams, tämä oli hyvää vaikkakin melkosen makeaa :) Päälle yritin suomea tehdä suomi-piparimuotin avulla ja kaakaolla mutta se levisi epämääräsen näköseksi kasaksi